Warning: htmlspecialchars(): charset `UTF-7' not supported, assuming utf-8 in /home/uno4967/public_html/wordpress/wp-includes/formatting.php on line 3583

Archives for syyskuu 2010

Sukujuhla 7. – 8.8.2010

Teksti: Kyösti Vatanen
Kuvat: Teemu Saukkonen

Vatasille sukuseura

Mistä asia lähti liikkeelle

Otto Siljander oli tutkinut Vatasten sukua ja tehnyt siitä monistetun yhteenvedon jo 1960 luvulla. Kyösti Vatanen oli laatinut ukkinsa jälkeläisistä monisteen haltuunsa uskotun perheraamatun tietojen innoittamana. Ukki Anders (Antti) Vatanen oli syntynyt Tuupovaarassa 25.4.1875 ja kuoli paljon ihmishenkiä vaatineeseen Espanjan tautiin Uskalissa 30.9.1918.

Jukka Hirvonen teki Vataset – juuret Tuupovaarassa kirjan vuonna 2006. Se tietoineen loi innostusta monille henkilöille selvittää juuriaan ja sukunsa tietoja tarkemmin.

Anders Vatasen pojan, Antin tyttäret, olivat sopineet jo pari vuotta sitten viettävänsä isänsä syntymän 100 vuotismuistelua syntymäseudullaan. Siitä sukuseuran perustaminen alkoi viritä. Sukujuhlaa ja perustamista suunnittelemaan ryhtyi itse itsensä valinnut työryhmä, Antin tyttäret Aino Kurvinen Espoosta ja Anja Saura Helsingistä, Antin veljen Veikon poika Kyösti Vatanen Uskalista ja äitinsä kautta sukuun kuuluva, kirjan kirjoittaja ja sukua jo paljon tutkinut Jukka Hirvonen Imatralta.

Sukujuhla

Sukujuhlaa viettämään kokoontui kutsuvieraineen ja esiintyjineen lähes sata henkilöä lauantaina 7.8.2010 Raatevaaran kylätalolle Kiihtelysvaaraan. Juhlassa oli todella lämmin tunnelma, jonka tämän kesän sää antoi osallistujille.

Ennen sukujuhlan alkua oli mahdollisuus ruokailuun ja tutustua toisiin samaa sukua oleviin ihmisiin,  sukutauluihin, valokuviin, moniin lehtileikkeisiin ja kirjoihin ja Vatasten veljessarjasta tehtyihin postimerkkeihin.

Nähtävillä oli myös viisi vaihtoehtoa Vatasten suvun logoksi.
Mallit oli tehnyt Helsingissä asuva graafikko, tietokirjailija Arvo Vatanen.

Vieraat saivat kirjoittaa nimensä Stockmannin lahjoittamaan vieraskirjaan. Kirja oli saatu Helsingin Stockmannin kierreportaiden kaiteet tehneen puuseppä Pekka Vatasen muistoa kunnioittavalta kauppakeskukselta.

Samaan aikaan saivat osallistujat nauttia paikallisen Pauli Walliuksen hanurin soitosta ja juhlaan Jyväskylästä tulleen Elvi Häkkisen (80 v) viulun soinnuista. Elvin soittoa saatiin kuulla myös sukujuhlassa.

Juhlassa toivotti paikalla olleet tervetulleeksi riimin muodossa Kyösti Vatanen.

Joensuun kaupungin tervehdys

Joensuun kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Väistö. Hän antoi hyödyllisiä vihjeitä perustettavalle sukuseuralle heidän sukuseuransa toimintaan peilaten. Hän myös lahjoitti vasta valmistuneen paksun

Väistön sukukirjan uudelle seuralle.

Kiihtelysvaaralaisia kansanlauluja juhlassa esittivät Eteläisten Kylien Esilaulajat johtajansa Leena Suomelan johdolla.

Jukka Hirvonen loi katsauksen Vatasten juuriin ja sen eri haaroihin mielenkiintoisella tavallaan. Hänen tietojensa avulla saimme tutustua paikalla olleisiin eri sukuhaaroja edustaviin henkilöihin. Jukan esitystä täydensi oman sukuhaaransa esittelyllä Reijo Vatanen Jyväskylästä.

Jukka Hirvonen

Ari Vatanen ei päässyt sukujuhlaan tulemaan, mutta hänen tervehdyksensä juhlaan saatiin. Puhelinyhteys juhlapaikalle on huono, johon osasyynä oli varmasti alueella tuhojaan tehnyt Veera -myrsky. Arin lähettämät terveiset kuitenkin välitettiin juhlijoille, koska puhelin kuului ulkona määrätyssä paikassa, mutta Arin ääntä ei

ollut mahdollista kuulla.

Mahdollisesti tulevan maailmanmestarin terveiset saimme fanikorttien muodossa, kun nuori, tehokas jääkiekkoilija, Sami Vatanen muisti sukukokousta. Hän valitti samalla sitä ettei voinut saapua juhlaan.

Vaikka emme saaneet juhlaan yksinkertaista maailmanmestaria, Aria, saimme kuitenkin kaksinkertaisen maailmanmestarin. MM:n lisäksi mies on voittanut yli 20 SM. Hän on ampumahiihtäjä Keijo Kuntola. Hän on toinen kaksipa poikaa Kurikasta kortin kaverista. Mietaan Jussi on toinen. Lisäksi hän on voittanut muun värisiä SM – kilpailujen mitaleita muistamattoman paljon olevan määrän ja useista eri lajeista. Ei ole miehellä turhaa nimenä Kuntola.

Antti Vatasen tyttäret Aino, Anja ja Eeva muistelivat isäänsä juhlijoihin menevällä tavalla. Heillä oli isäänsä liittyvää rekvisiittaa, kankaalle heijastettuja kuvia, isänsä sanomia ja kertomia asioita sekä keronnallista muistelua hänen elämänsä taipaleelta, kehdosta hautaan. Antti Vatanen oli syntynyt 5.8.1910 ja hän kuoli 29.12.2000 asuen melkein koko elinaikansa Uskalissa, lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa elämänsä ehtoolla.

Juhlan lopuksi kajautettiin Leena Suomelan säestämänä Karjalaisten laulu. Kaikkia seitsemää säkeistöä ei kuitenkaan laulettu.

Juhlan jälkeen otettiin Raatevaaran kylätalon päädyssä yhteiskuva auringon siristämin silmin.

Evästyksiä sukuseuralle

Yhteiskuva

Perustamiskokous

Sukuseurojen keskusliiton hallituksen jäsen ja monen monessa sukutoimintaan liittyvässä mukana oleva Esa Pulkkinen toi ennen kokouksen alkua tervehdyksen liittotasolta. Hän evästi uutta sukuseuraa monilla käytännön asioilla ja sukuseuran mahdollisilla toimintatavoilla ja osasi varoitella sudenkuopista toiminnassa.

Perustamiskokous oli täysin yksimielinen perustamisen tarpeellisuudesta. Yksimielisyydellä hyväksyttiin myös Sukuseurojen keskusliiton ennakkotarkastuksen perusteella työryhmän muokkaamat säännöt. Sukuseura ei ole suljettu yhteisö, vaan siihen saavat liittyä kaikki seuran periaatteet hyväksyvät ja asiasta kiinnostuneet henkilöt.

1. vuosikokous

Vuosikokous teki yksimielisiä valintoja ja päätöksiä. Puheenjohtajaksi valittiin Kyösti Vatanen Kiihtelysvaaran Uskalista, varapuheenjohtajaksi Jukka Hirvonen Imatralta. Hallitukseen saatiin eri sukuhaaroja ja paikkakuntia edustavat henkilöt. Tarja Hukka Kiteen Puhoksesta, Liisa Koponen Outokummusta, Leo Vatanen Helsingistä, Pekka K. Vatanen Tuupovaaran Huosiovaarasta, Reijo Vatanen Jyväskylästä ja Maija Väänänen Tohmajärven Akkalasta.

Sukuseuran vuosikokousten väliksi oli päätetty kaksi vuotta ja seuraavaa kokoontumista esitettiin pidettäväksi Tuupovaarassa.

1. hallituksen kokous

Hallituksen ulkopuoliseksi sihteeriksi valittiin Aino Kurvinen Espoosta ja taloudenhoitajaksi Maija Väänänen.

Tiedotusvastaaviksi tulivat valituksi sihteeri Aino Kurvinen ja Reijo Vatanen. Tiedotukseen tullaan käyttämään paljon jo olemassa olevia internetsivuja, vataset.org.

Vatasten juuria selvittävät ja sukukirjaa samalla suunnittelemaan ryhtyvät varapuheenjohtaja Jukka Hirvonen ja Anja Saura Helsingistä.

Hikisen ja voimia koetelleen kokoustyöskentelyn jälkeen nautittiin kokki Pauli Viitasen loihtimista karjalaisen pitopöydän antimista.

Juhliminen jatkui su 8.8.

Sunnuntaina vietettiin Vatasten kirkkopyhää. Jumalanpalveluksessa hoitivat raamatun luvun ja kolehdin keräämisen Vatasten suvun edustajat.

Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin sukuseuran kukkalaite sankarihaudoille.
Haudoilta siirryttiin seurakuntatalolle kirkkokahveille ja viettämään tilaisuutta yhdessä Parikanniemen orpokotisäätiön kanssa. Vatasilla on ollut ja on edelleen läheisiä yhteyksiä orpokotiin.

Seuraavana oli ohjelmassa käynti hautausmaalla.

Ruokailun jälkeen oli ohjelmassa Antti Vatasen muistopuun  istutus Uskaliin, Rauhalan tilalle.

Sukupuu

Jos perheesi tiedot löytyvät Vatasten sukuseuran tietokannasta, on sinulla mahdollisuus tilata A4 kokoinen valokuvapaperille tulostettu värillinen sukupuu 10 euroa postikuluineen.  Tuotto jää sukuseuralle.
Tilaukset  Jukka Hirvonen puh. 050 4636710 tai sähköpostiin jukka.hirvonen (at) pp7.inet.fi


Warning: htmlspecialchars(): charset `UTF-7' not supported, assuming utf-8 in /home/uno4967/public_html/wordpress/wp-includes/formatting.php on line 3583